Ystävä tuli kylväneeksi vähän liikaa jättisipulia. Liikatuotantona kylvetyt siemenet ja runsaasti levittäytyvät perennat ja pensaat ilahduttavat pieninäkin lahjataimina. Pitkin poikin Suomea järjestetään taimivaihtopäiviä ja kasvikirppiksiä. Näistä tapahtumista voi löytää varsinaisia aarteita puutarhaan.
Vanhassa maalaismaisemassa sekä silmä, että sielu lepäävät. Maisema kokonaisuudessaan on kodikas, tarkemmin katsellessa pihapiiristä löytyy hauskoja yksityiskohtia.
Hamstraus kannattaa aina. Varsinkin vanhojen heinäseipäiden. Eikä se ole edes hankalaa, tähän asetelmaan riittää kolme kaunista heinäseivästä!
Aika moni istuu näinä MM-jääkiekon päivinä television äärellä. Puutarhassa kuitenkin tapahtuu nyt niin paljon, että puutarhuri ei sisätiloissa tohdi istuskella. Uskoisitko, että alppiruusun kukinta on jo alkanut?
Viime viikolla kurkistelimme kevättä vanhan taulunkehyksen läpi. Tällä viikolla lähdimmekin taidenäyttelyyn. Vaikkakin ihan omanlaiseen.
Mullan uumenista nousee muhkuraisia mukuloita. Nyt on aika kevään ensimmäiselle sadonkorjuulle. Mukulat kuuluvat alunperin perulaiselle viljelykasville, josta intiaanitkin saivat ravintoaan. Joko keksit, mistä kasvista kyse ja mitähän siitä syntyykään keittiössä?
Jääkaappi kätki sisäänsä taas yllätyksiä. Hyvien juuresten alle oli hautautunut pussinpohjalle viisi perunaa. Rypistyneet ja itämään alkaneet potut päätyivät ajatuksissani ihan toisaalle. Nimittäin perunamaalle.
Tomaattitarhalla on nyt vilinää. Siemenet ovat itäneet hyvin. Sirkkalehtien lisäksi ovat varsinaiset lehdet ilmestyneet, joten on koulinnan aika.
Puutarhasesonki on virallisesti avattu. Kävin tänään OmaPiha-messuilla Helsingin Messukeskuksessa, jossa loppuviikon ajan voi hullaantua puutarhasta ja muusta. Myönnän joka vuosi innostuvani messuilla…
Epäilemättä kukan värityksessä on jotain samaa kuin meetvurstiviipaleessa. Vielä heti alkuun huomiona, että oikea nimihän ei ole meetvurstikukka.