Niksi ja toinenkin

Olivatko entisajan emännät oikeasti kätevämpiä kuin nykyajan naiset? Se on ainakin selvää, että niksikirjoja tuotettiin ja kai siis tarvittiinkin myös ennenvanhaan.

Hassun hamstraajan lempikirjat

Netistä löytyy tietoa paljonkin, mutta mikään ei voita oikeita kirjoja. Sellaisia, joihin voi aina palata etsimään tietoa tai vain ihastelemaan upeita kuvia ja haaveilemaan…

Mitä tapahtui maaliskuussa?

  Huhtikuu on jo toisessa päivässä menossa, joten ehkä on korkea aika raportoida maaliskuusta numeroiden valossa. Maaliskuussa katsoin kaikkiaan...

Ja siitä se ajatus sitten lähti

Vanha tapettikansio pääsi taas käyttöön, kun kortista syntyi kirja.

Totuus löytyy hyllynreunalta

  Joskus aiheet tulla tupsahtavat tai oikeastaan hyppäävät esiin milloin mistäkin. Tällä kertaa aihe tuli hyllynreunalta. Kaikkihan jo tietävätkin sen,...

Mitä tänään luettaisiin?

Joskus tehdään reissuja, jolloin hankitaan ensinnäkin elämyksiä ja toiseksi kirjoja. Viime syksynä päätimme lähteä katsastamaan Kuopiota taas kerran ja...

Mitä useampi kokki, sitä useammin ruokaa

  Välipäivien kokkailu on haastavaa. Ihan kasvissosekeittolinjalle ei olla vielä päästy, mutta kevyempää kuitenkin on ollut tarjolla. Eilen mies teki...

Kello löi jo kuusi

  Esikoinen sanoi pienenä, ettei saa pilkata laulua, jos jotenkin yritimme vääntää ja kääntää laulun sanoja. Otan nyt jouluaamuna sen riskin ja laitoin...

Koirankorvia ja laiskankulmia

Opin lukemaan nelivuotiaana ja sen jälkeen olenkin lukenut ja paljon. Kotikotona joululahjoiksi ja syntymäpäivälahjoiksi tuli hyvin usein kirjoja ja muistanpa...

Toki suutarin lapsella kengät on…

  Kohta kolmisenkymmentä vuotta sitten menin naimisiin sekä elämäni miehen että rautateiden kanssa. Ensiksi olin veturinlämmittäjän vaimo, sitten...

Vanhemmat kirjoitukset