Onnellinen elämäntapapuutarhuri 16.4.
Vapaa-aika |
Kommentoi
Mullan uumenista nousee muhkuraisia mukuloita. Nyt on aika kevään ensimmäiselle sadonkorjuulle. Mukulat kuuluvat alunperin perulaiselle viljelykasville, josta intiaanitkin saivat ravintoaan. Joko keksit, mistä kasvista kyse ja mitähän siitä syntyykään keittiössä?
Kasvioppinut 17.3.
Vapaa-aika |
Kommentoi
Keväinen auringonpaiste aiheutti yllättävän kuumeen, aivan siltä istumalta olisi pitänyt päästä villiyrttejä keräämään. Ennenkuin olin kaivamassa koria ja...
Sannamaria teki sushia kotona.
Eloisa emäntä 27.5.
Eloisa emäntä |
Kommentoi
Marianne muistelee lapsuuden perunatalkoita, jossa jokaisella oli oma tehtävänsä ja paikkansa; kastemadoista aurassa istujaan.
Ensimmäinen viikonloppu takana Ennenvanhan kasvimaalla.
Kesällä kitkuureissulla kasvimaa näytti tältä:
Ja viime sunnuntaina tältä:
Melkoinen pöheikkö sanon minä. Muiden palstojen rinnalla kasvimaamme näytti...
mitä sinne istuttaisin. Vesi herahti kielelle, kun ajattelinkin oman maan mansikoita, herneitä ja pottuja. Haaveilin kovasti myös härkäpavuista ja punajuurista,...
“Suo, kuokka ja Jussi” on pyörinyt päässäni maata iltamyöhään viljelypalstalla kääntäessäni, kun kaikki naapuriviljelijät ovat tunteja...
Kuopiossa sijaitseva aarin kokoinen viljelypalsta on ollut viime vuodet huonolla hoidolla. Se kasvaa kaikenmaailman rikkaruohoa, horsmaa ja lupiinia, paria neliön...
ja sadonkorjuujuhlat ovatkin jäämässä laihanlaiseksi. Mitähän herkkuja yhdestä yksinkasvaneesta kesäkurpitsasta saisi aikaan?
Keväällä kirjoittelin ...