Kriikunahillo pankolla porisee
Meillä oli lapsuudessani iso ruokakellari. Ei siis ihme, että taloa etsiessä tai ostaessa, kollaan kaikkein tarkimmin kellarin ja haiseeko siellä oikealta. Ei saa haista kosteus, mutta ei myöskään kuivuus. Ei saa olla maan haju, mutta ei taivaankaan. Pitää olla nenään juuri se oikea ”karhupurkin tuoksu”. Väittäisin, että minua voisi käyttää homekoirana, sillä alan välittömästi räksyttää, jos haju on väärä.
Keittiöni tuoksuu tällä hetkellä hyvin hilloiselle ja uunilla porisee sen seitsämää kattilaa ja kippoa ja kuppia. Keitän omena-, karviais- ja kriikunahilloa. Litroittain. Kissat tuijottavat ajoittain välinpitämättömästi, ajoittain suurella kauhulla sihisee ja pihisevää tehdastani.
Olen nykyaikainen emäntä ja käytän tiskikonetta kuumentaakseni lasipurkit, mutta valtavassa kattilassa kolisee lasipurkkien kannet. Napsin kannet näppärästi kiehuvasta vedestä riisinsyöntipuikoilla tai spagettikauhalla ja mietin, miten tämä homma hoidettiinkaan ennen vanhaan? Pari palovamma-arpea muistuttaa käsissä edelleen, että millä sitten sorkinkaan kansia äidin kaverina, ei homma tainnut mennä aina ihan putkeen. Ohjeet ja hyvä mieli ovat kuitenkin samat kuin ennen vanhaankin. Ja jossain vaiheessa sama tuttu tuskastuminen – miten tätä hilloa tulikin taas näin paljon!! Mihin tämä kaikki laitetaan ja kuka tämän kaiken syö? Tammikuussa yleensä virsi on vaihtunut toiseen sävyyn; kuka on syönyt kaikki hillot? Eikö täällä ollutkaan enää niitä hilloja? Mihin minä olen ne kaikki laittanut…
Ympäri vuoden jemmaan kellariin tyhjiä lasipurkkeja ja purnukoita – sitä mukaa kun niitä vapautuu syödyistä hilloista – tai sitä mukaa kun saan jonkun ihastuttavan purkin ystäviltä, kaupasta tai kirpparilta. Aina ei mene purkin kierrätys nappiin. Kun olin säilönyt eräänä vuonna purkkipulassani balsamicosipuleita hillopurkeissani, etikka oli vetänyt kumman pikantin sivumaun seuraavan vuoden hilloihin. Niinpä minulla on järjestys kellarissani. Yhdellä hyllyllä mehut, toisella hillot ja kolmannella säilötyt sipulit ja muut kotkotukset. Ja tyhjä purkki sille hyllylle takaisin talvella, kiitos!
Kuva: Sini Pennanen
Mikä ihmeen karhupurkin tuoksu, kysyy ystäväni hölmistyneenä keskellä hillotehdastani. Hän pyörittelee vanhaa säilöntäpurkkia käsissään keittiössäni, eikä ole yhtään ilahtunut, kun työnnän hänen päänsä nenä edellä tönikkään. ”Ei tämä minusta miltään haise”, hän tuhisee tuohtuneena. Mutta kyllä karhupurkki tuoksuu ihan omanlaiselleen – ja sellaiselle pitää minun kellarini tuoksuman ennen kuin sinne kriikunahillopurkit kiikutan.
6 kommenttia “Kriikunahillo pankolla porisee”
Jätä vastaus
..voi kun on ihana lukea toisten ahkeruudesta,kuulostaa niin ihanalta,niinku ENNEN VANHAA,ku äiti keitteli hilloja ja kaikki onnistui.Jos joku päivä innostus tarttuisi munuunki jollain tavalla… mukavaa syksyn alkua ja maukasta talvea hillojen kera…<3
En jaksanut ahkeroida kuin 13 purkkia kuningatarhilloa kotipaikan mettistä kerätyistä marjoista…
Tai 13,5 ja niistä se puolikas on avattu ja testimaistettu, lapsetkin tykkäs aamumurojen lisukkeena ku hullu puurosta 
Mutta se pienikin määrä tuolla kylmäkellarikomerossa tekee ittelle hyvän mielen, ja mikä parasta, vietin äitini kanssa laatuaikaa hilloa keittäessä
Kiva lukea, miten ammattilainen keittää hilloja. Itse tein hilloja ensimmäistä kertaa tänä syksynä ja sehän meni melkein terapiasta. Tässä oma kokeiluni.
Tiedä siitä ammattilaisuudesta:) Tänä syksynä olen lutrannut hunajarommia italialaisittain hilloihin. Heille se on tärkeää säilymisen kannalta, minulle itselleni taas makuasia – täytyy myöntää, että räjäytti tajunnan! 1-2 rkl rommia omenahilloon – NAMIA!
Millaiseen määrään omenahilloa tuon ruokalusikallinen rommia laitoit?
FWmmMd mjilkhwshlwx, [url=http://mgnnnfnpsrpu.com/]mgnnnfnpsrpu[/url], [link=http://vbbrommujfld.com/]vbbrommujfld[/link], http://ffgeqrpowqqq.com/