
Villin puutarhan onnellisena puutarhurina kuokkii ja kuopsuttaa toimittaja-tietokirjailija Johanna Vireaho. Vanhan talon isossa pihassa häärätään hyvällä säällä keittiöpuutarhassa tai muuten vain ihanasti pihalla. Sateen sattuessa paetaan kasvihuoneen uumeniin tai puutarhasuunnitelmien ja unelmien pariin.
Johannan esittely WSOY:n sivuillaGoogletin vähän kansainvälisen naistenpäivän taustaa.. en tosiaankaan tiennyt, että sitä on vietetty jo 1900-luvun alkupuolella. Sen tosin tiesin, että Venäjällä..
Viikonloppuna loppui talvi ja alkoi puutarhasesonki. Vihdoinkin kaivoin multapussit, taimipotit ja siemenlaatikon esiin ja pääsin kevätkylvöjen vauhtiin.
Japanilaistyyppiset puutarhat sopivat vallan mainiosti myös tänne Pohjolan maisemiin. Mäntyjen katveeseen, luonnonkivien ja veden äärelle. Vaikka et koko puutarhaa haluaisikaan luoda japanilaistyyliseksi, voi pieni osa puutarhasta olla oma itämaishenkinen tilansa. Inspiraatiota tarjoamaan tässä muutamia kuvia Kanadasta.
Tänään moni kiikuttaa kukkakimpun tai kortin ystävälle. Tulppaanisesonki on parhaimmillaan, miksei nipullisella tulppaaneita piristäisi läheisen päivää. Kuvia tulppaanikimpusta en nyt päivitä, vaan näiden kesäisten kukkaunelmien kera toivotan sinulle hyvää ystävänpäivää. Kuvat ovat Kanadan länsirannikolta.
Lunta tulvillaan on raikas talvisää… ja puutarhakin, ajattelin kiertäessäni katsomassa kinosten alle peittyvää puutarhaa. Jos vielä nyt tulisi nollakeli, voisi puutarhurin mielestä tilanteessa olla jo katastrofin ainekset.
Ihmeen hyvin omenat ovat säilyneet maukkaina ja hyvälaatuisina tammikuun lopulle asti. Tätä täytyy saada kotipihallekin kasvamaan, ajattelin omistushaluisena.
Keittiöpuutarha ja kasvihuone uinuvat nyt talviunilla. Puutarhuri alkaa kuitenkin hiljalleen herätä. Mielessä siintävät kevään kylvöt ja selailen talven iloksi postilaatikkoon kolahtaneita siemenkatalogeja.
Pieni leikkimielinen äänestys puutarhaharrastajien suosikkivuodenajasta on nyt sitten ratkennut…
Vaalit ovat edessä, mutta me äänestetään vähän eri asiaa. Mikä on puutarhaihmisten suosikkivuodenaika, mille vuodenajalle tunnustat rakkauttasi? Anna äänesi kommenttina ja katsotaan, mikä vuodenaika voittaa nämä vaalit. Vaalitulos julkaistaan to 19.1.
Kuura koristaa oksia, lumi peittelee pensaita. Puutarhakin on pukeutunut valkoiseen lumihuppuun. Nyt voisi kuvitella kaiken olevan mallillaan. Onhan siitä lumipeitteestä toki suojaa. Mutta ei talven tulokaan nyt ilahduta, sillä suren jo ensi kesän menetettyä kukintaa.